Kolmen päivän vapaa töistä, luxusta!! Aurinko paistoi kivasti jo het aamusta, lämpötilakin kuiteskin seitsemän astetta. Ei paha. Kolmivuorotyöläisenä on oppinut siihen, että aina kun on vapaata, pitää tehdä joko jotain hyödyllistä tai jotain mukavaa. Edellisenä päiväna pesin ikkunat, eli tein hyödyllistä, joten nyt voin hyvällä omalla tunnolla tehdä jotain kivaa. Ilma oli hieman liian vilponen prätkäilyyn, mutta erinomainen keli retkeilyyn. :) Tänä keväänä ei ole tullu vielä käytyäkään retkeilemässä. Sovin kaverin kanssa että lähdettäisiin jonnekin laavulle makkaran paistoon, eli ei muuta kun reppua pakkaamaan. Sen verran usein on tullu pieniä retkiä tehtyä, ettei onneksi enää tarvitse miettiä mitä pitää mukaan ottaa.
Retkipaikaksi valitsimme sopivan lähikohteen tällaisille urbaaniretkeilijöille. Paikan mikä on keskellä korpea, mutta autolla pääsee laavun viereen: Suovu-Palosen retkeilyalue. Todella hieno Metsähallituksen ylläpitämä, erähenkinen makkaranpaisto paikka luontopolkuineen, pienen joen varrella. Tämä alue on myös kuuluisa lukuisista karhuhavannoista, mikä sinänsä on aika jännää, koska alueella liikkuu paljon ihmisiä, eikä asuinalueelle ja kaupunkiin ole kuiteskaa kovin pitkä matka. Jos ne onkin niitä city-karhuja?
Perille päästyämme otin ensimmäisenä valokuvia kuohuvasta joesta, jossa olikin yllättävän paljon vettä sulamisvesien vuoksi. Kuulemma pitäis olla ihan taimenen kutemajokia, mutta tiedä häntä. Sitten alkoikin itse pyhätoimitus, eli nuotion väsääminen. Se on tehtävä, minkä minä yleensä omin itselleni. Edelliset kävijät olivat ystävällisesti jättäneet muutaman valmiiksi hakatun klapin nuotiopaikan viereen, eli pääsin heti tulen tekoon. Olikin kieltämättä valtavan isoja pöllejä liiterissä, mutta aikani kun taistelin, niin sain halottua niistä lisää klapeja. Ihan jos vimpan päälle olis fiilistelly, niin nokipannukahvithan ne pitäs aina nuotiolla juoda, mutta nyt tyydyttiin kaasukeittimellä keitettyyn veteen, johon lisättiin kaakaota. Ei ehkä kerennyt nuotio ihan hiillostua, kun siinä oltiin jo makkaraa kärtsäämässä. Minä tykkään paistaa makkarani mielummin tikussa kun ritilän päällä. Se on minulle puhtaasti fiilis-kysymys. Minulle suurin osa retkeilyn hienosta fiiliksestä tulee siitä, kun saan pyöritellä makkaraa tikunnokassa hiilloksen yllä, ja yrittää olla polttamasta sitä ihan mustaksi. Samalla saa väistellä vedet silmissä nuotiosta nousevaa savua, joka yleensä tulee just sinne päin missä on ihmiset. Yleensä minulla on varattu jälkkäriks vaahtokarkkeja, ja niin on myös tällä kertaa. Parhaita vaahtokarkit on kun niitä vähän lämmittää nuotion lämmössä niin, että karkista tulee kauniin vaaleanruskea. Vaahtokarkkien paistamisessa täytyy olla todella tarkka, sillä ne palavat mustaksi hyvin herkästi. Parhaan lopputuloksen saa, jos pistää karkin tikunpäähän, ja pyörittää sitä hiilloksen yllä kuin varrasta. Paistetun karkin syömisessä kannattaa olla varovainen, sillä siitä tulee venyvä ja se on todella kuuma. On nimittäin parikertaa jäänyt tulikuuma karkki ikävästi kiinni kitalakeen...
Hyvää oli, jälleen kerran! Ja olo kuin tiineellä kissalla, vatsa yhtä täynnä. Tavarat reppuun, nuotio sammuksiin ja paikat siistiksi. Hyvällä fiiliksellä ja todella vahvasti nuotion savulle tuoksuvana lähdimme ajamaan kohti kaupunkia. Olipa kiva käydä pienellä retkellä pitkästä aikaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti