sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Reissu Valamoon

Jälleen aurinkoinen päivä, ei töihin menoa, eikä mitään muutakaan valmiiksi sovittua. Täydellinen päivä pörräämiseen!  Aikaa on koko päivä, eli vois lähtee hieman kauemmaksi kaupungista. Voisin tehdä reissun, mikä piti jo tehdä viime syksynä. Nimittäin käydä Heinävedellä, Valamon luostarissa. Kartasta katsottuna sopivan pituinen päivälenkki, pääsee kivasti ajamaan pieniä teitä pitkin. Siis sinne. Soitin kaverille että lähtisi mukaan matkaseuraksi, sillä onhan se aina mukavempaa reissata yhdessä.

Niinpä sitä lähdettiin reissuun. Alkutaival piti ajaa isoa tietä  myöten lähes Tuusniemelle saakka, mistä käännyttiin pienemmälle tielle, jota olikin useampi kymmenen kilometriä. Sitä tietä en ollut aiemmin ajanutkaan. Tie kulki suurimmaksi osaksi metsässä, mutta sattui matkalle muutama maalaistalo, minkä huomasi lähinnä kypärän sisään tunkeutuvasta lehmän paskan hajusta. Kaunista seutua kokonaisuudessaan.
Aikamme ajettua tuli vastaan pieni kylä ja kahvila nimeltä Ronttopuisto, jota ei tosin oltu vielä avattu tälle kesälle. Pysähdyimme kuitenkin pihaan, sillä  kahvilarakennuksen ympärillä oli taidokkaasti metalliromusta tehtyjä luomuksia, kuten valtava dinosaurus, Aku Ankka, Sepe Susi ja paljon muuta. Otimme muutamia valokuvia teoksista, ja jatkoimme matkaa.

Perillä Valamossa oli yllättävän paljon turisteja, ottaen huomioon ettei nyt ole todellakaan mikään sesonkiaika. Heti parkkipaikalle tullessa kiinnittyi huomioni läheisen rakennuksen pihassa puuhastelevaan munkkiin, joka rassasi enduropyörää. Se näky oli hieman yllättävä, sillä en osannut odottaa sitä että tullessani luostariin, ensimmäinen näkemäni munkki rassaa moottoripyörää musta tötteröhattu päässä! Muita munkkeja alueella ei äkkiä katsottuna näkynytkään. Käveltiin luostarialueella ja katseltiin miljöötä. Alueella on useampi vanha rakennus, jylhä kartanotyylinen päärakennus ja pitkiä aittamaisia rakennuksia, joissa on kuulemma mahdollisuus yöpyä. Rannassa oli laituri veneitä varten, sekä pieni stasouna. Kesäisin Valamoon tahdään laivaristeilyjä Kuopiosta. Pääkirkon katolla oli ortodokseille tyypillinen kultainen sipuli, muutoin kirkko oli ulkoapäin melko tyylitelty.  Valitettavasti emme päässeet sisälle kirkkoon ihastelemaan sen koristeellisuutta. Ostin luostarikaupasta pullon paikanpäällä tehtyä punaviiniä, sekä ovimagneetin, sillä keräilen niitä paikoista missä olen reissannut. Sitten olikin jo aika syödä jotain. Tarjolla olisi ollut ihan kunnon lämmin ruokakin, mutta me pysyttelimme voileipä/kahvi linjalla. Ulkoterassilla kahvia ryyppiessä huomasimme, että muutama pitkäkaapuinen munkki oli ilmestynyt "katukuvaan" ja mikä hauskinta, se aiemmin näkemämme pyöränrassaajamunkki ajeli nyt sillä enduropyörällään kirkkoa ympäri se sama musta munkeille tyypillinen tötteröhattu päässä. Oli aika hupaisa näky. :)

Ryypättiin kahvikuppi tyhjäksi ja lähdettiin ajamaan takas kotia kohden. Päätettiin ajaa Suomen suurimman saaren, Soisalon läpi Puutossalmen lossille ja sieltä Kuopioon. Pysähdyimme kuitenkin vielä syömään jäätelöt lossin läheisyydessä olevalle kioskille, Kiri-Tuvalle, joka on tunnettu motoristien kokoontumispaikkana.
Hieno oli reissu ja kilometrejä tuli mittariin noin 300.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti