Kolia kohti...

Sen verran on vielä uutuuden innostusta, että tulee lähes kaikki vapaapäivät käytettyä moottoripyöräilyyn, joko vain pörräykseen kaupungilla tai pienillä reissuilla. Nyt olin ajatellut toteuttaa käytännössä reissun, joka on ollut ajatustasolla toteutuksessa jo pitemmän aikaa. Nimittäin Kolille ajaminen prätkällä. Olin saanut houkuteltua kaverin kyytiin matkaseuraksi, ja sovimme että liikenteeseen lähdettäisiin seuraavana aamuna ja oltaisiin reissussa yön yli.

Aamulla herättyäni katsoin ensimmäisenä ikkunasta ulos. Ei sada vettä, mainiota. Sitten vilkaisu lämpömittariin. +12.3 C ja pilvistä. No, olishan tuo voinut lämpimempääkin olla, ollaan sentäs menossa jo heinäkuussa. Sen verran muistin viime syksyn vastaavista lämpöasteista, että kannattaa laittaa ylimääräistä vaatetusta ajopuvun alle, sillä ajaessa tuleva viima vähentää paljon olemassa olevia plussa-asteita. Joten mikrofeeceasu päälle ja toppavuori kiinni ajohousuihin, ja näillä mennään. Matkatavaroiden  pakkaamiseen ei kauan aikaa mennyt, sillä tilaa oli käytettävissä tasan yhden pyörälaukun verran.

Mukava oli ajella kun ei paleltanut. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Nurmeksessa, jossa käytiin katsomassa Bomba- taloa ja hengailtiin muutoinkin siinä pihapiirissä. Ei ollut vielä turistiaika parhaimmillaa, sillä siellä näkyi vain muutama henkilö meidän lisäksi, ja nekin oli venäläisiä. Komia oli Bomba-talo, karjalaisperinteelle tyypillisen kauniisti koristeltu. En ollut aiemmin käynyt Bomballa, nyt tuli käytyä. :)

Matka jatkui. Lieksaan ei ollut enää pitkälti ja olimme hyvin aikataulussa. Autolautta Lieksan satamasta kohti Kolia lähtee klo 15 ja meille oli hyvin aikaa käydä syömässä lounas jossain. Lämpimän aterian löytäminen tienpäällä ei ole välttämättä helppoa, jos on keliakia ja paljon mausteallergioita, kuten matkaseuralaisellani. Lieksan ABC:lta löytyi harvinaisen hyvää palvelua, sillä siellä kokki teki privatisti matkaseuralaiselleni herkullisen aterian sopivista aineksista ja minä söin päivän lounaan seisivasta pöydästä. Jälkiruoka jäätelöt syötiin Lieksan satamassa lautan lähtöä odotellessa.


Olin kuullut monen kehuneen Lieksasta lähtevää, Pielisen yli Kolille saapuvaa autolauttareittiä, joten päätimme mennä sillä. Ei ollut ruuhka-aika lautallakaan, sillä minun pyörän lisäksi kyytiin tuli neljä autoa. "Pursimies" käski ajaa minun prätkäni poikittain lautan keskikohtaan, jotta sai tuettua sen liinoilla kiinni kaatumisen estämiseksi. Mainitsi vielä että pyörän kuljettaminen lautalla on minun omalla vastuulla... no, riskejä täytyy joskus ottaa.
Lauttamatka tulisi kestämään lähes pari tuntia, eli oli sopivasti aikaa nauttia tarjolla olevia virvokkeita. Oli pakko pysytellä ns. limpparilinjalla, sillä tankojuoppojakin sakotetaan, kuulemma... Aurinko paistoi jo lämpimästi, joten kiivettiin yläkannelle limujen kanssa maisemia katsomaan. Iso järvi se Pielinen on, ja eroaa Kallavedestä ainakin siinä, että Pielisessä on osittain hienoja luonnonhiekkarantoja, eikä sen rannoilla juurikaan mökkejä näy. Varmaan jotain suojelualuetta, luulen.

Kolilla pysähdyttiin kauppaan tekemään ruokaostoksia iltaa ja aamua varten, ja jatkettiin matkaa hevostilalle, mistä majoitus oli valmiiksi varattu. Majoitustilan sijainti oli mainio, puolessavälin Ukkohallan rinnettä, asfalttitien lähellä. Varaamamme huoneisto oli myös positiivinen yllätys: tilava makuuhuone, tupakeittiö, suihku/wc ja eteinen. Pihassa oli grillikatos, missä kävimme paistamassa illalla makkarat. Pihapiirissä oli aitaus, missä oli kaksi hevosta ja etempänä laitumella oli useita hevosia, jotka kirmailivat villinä ja vapaina.

Hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui kohti Outokumpua, missä tutustuimme Wanhaan Kaivokseen ja sen miljööseen. Se olikin mielenkiintoinen paikka. Kaivosalueella järjestetään ohjattuja kierroksia, mutta meidän aikataulu ei täsmännyt niiden kanssa, joten kiersimme aluetta omin avuin, saamamme kartan avulla. Tutustumiskierros kertoo miten rautamalmia on aikoinaan louhittu ja kuinka sitä on jatkokäsitelty eteenpäin. Kierros alkoi videon katsomisella, jossa kerrottiin Outokummun  kaivoksen syntyä ja historiaa, sitten laitettiin kypärä päähän ja käveltiin maan alla kaivostunnelissa. Tunnelissa oli esillä kaivosmiesten työkoneita ja työprosessista kertovia opastauluja. Maanpinnalle tultua kiertelimme useissa eri rakennuksissa katsellen kuhunkin työvaiheeseen liittyviä laitteita ja koneita, kiipesimme kaivostornin huipulle ja katsoimme saostusaltaat ym. liukuhihnat. Osa koneista oli purettu pois ja paikat siivottu joten täydellinen kuva kaivostyöläisen todellisuudesta ja malmin käsittelyprosessista ei ainakaan minulle kristallisoitunut. Paljon oli katseltavaa ja ihmeteltävää kaivosalueella. Ei se "leipämarkka" ole tullut helposti kaivostyöläisellekkään. Oli mielenkiintoista tutustua kaivoksen toimintaan ja historiaan, sillä se oli aivan uusi ja tuntematon asia minulle.

Päivä oli kääntynyt jo alkuillaksi, joten Outokummusta ajoimme Kuopioon ilman pidempiä pysähdyksiä. Taas kertyi prätkän mittariin kilometrejä ja minä olin erittäin tyytyväinen näkemääni ja kokemaani. Kahdessa päivässä ehtii yllättävän paljon jos niin haluaa.

Reissu Valamoon

Jälleen aurinkoinen päivä, ei töihin menoa, eikä mitään muutakaan valmiiksi sovittua. Täydellinen päivä pörräämiseen!  Aikaa on koko päivä, eli vois lähtee hieman kauemmaksi kaupungista. Voisin tehdä reissun, mikä piti jo tehdä viime syksynä. Nimittäin käydä Heinävedellä, Valamon luostarissa. Kartasta katsottuna sopivan pituinen päivälenkki, pääsee kivasti ajamaan pieniä teitä pitkin. Siis sinne. Soitin kaverille että lähtisi mukaan matkaseuraksi, sillä onhan se aina mukavempaa reissata yhdessä.

Niinpä sitä lähdettiin reissuun. Alkutaival piti ajaa isoa tietä  myöten lähes Tuusniemelle saakka, mistä käännyttiin pienemmälle tielle, jota olikin useampi kymmenen kilometriä. Sitä tietä en ollut aiemmin ajanutkaan. Tie kulki suurimmaksi osaksi metsässä, mutta sattui matkalle muutama maalaistalo, minkä huomasi lähinnä kypärän sisään tunkeutuvasta lehmän paskan hajusta. Kaunista seutua kokonaisuudessaan.
Aikamme ajettua tuli vastaan pieni kylä ja kahvila nimeltä Ronttopuisto, jota ei tosin oltu vielä avattu tälle kesälle. Pysähdyimme kuitenkin pihaan, sillä  kahvilarakennuksen ympärillä oli taidokkaasti metalliromusta tehtyjä luomuksia, kuten valtava dinosaurus, Aku Ankka, Sepe Susi ja paljon muuta. Otimme muutamia valokuvia teoksista, ja jatkoimme matkaa.

Perillä Valamossa oli yllättävän paljon turisteja, ottaen huomioon ettei nyt ole todellakaan mikään sesonkiaika. Heti parkkipaikalle tullessa kiinnittyi huomioni läheisen rakennuksen pihassa puuhastelevaan munkkiin, joka rassasi enduropyörää. Se näky oli hieman yllättävä, sillä en osannut odottaa sitä että tullessani luostariin, ensimmäinen näkemäni munkki rassaa moottoripyörää musta tötteröhattu päässä! Muita munkkeja alueella ei äkkiä katsottuna näkynytkään. Käveltiin luostarialueella ja katseltiin miljöötä. Alueella on useampi vanha rakennus, jylhä kartanotyylinen päärakennus ja pitkiä aittamaisia rakennuksia, joissa on kuulemma mahdollisuus yöpyä. Rannassa oli laituri veneitä varten, sekä pieni stasouna. Kesäisin Valamoon tahdään laivaristeilyjä Kuopiosta. Pääkirkon katolla oli ortodokseille tyypillinen kultainen sipuli, muutoin kirkko oli ulkoapäin melko tyylitelty.  Valitettavasti emme päässeet sisälle kirkkoon ihastelemaan sen koristeellisuutta. Ostin luostarikaupasta pullon paikanpäällä tehtyä punaviiniä, sekä ovimagneetin, sillä keräilen niitä paikoista missä olen reissannut. Sitten olikin jo aika syödä jotain. Tarjolla olisi ollut ihan kunnon lämmin ruokakin, mutta me pysyttelimme voileipä/kahvi linjalla. Ulkoterassilla kahvia ryyppiessä huomasimme, että muutama pitkäkaapuinen munkki oli ilmestynyt "katukuvaan" ja mikä hauskinta, se aiemmin näkemämme pyöränrassaajamunkki ajeli nyt sillä enduropyörällään kirkkoa ympäri se sama musta munkeille tyypillinen tötteröhattu päässä. Oli aika hupaisa näky. :)

Ryypättiin kahvikuppi tyhjäksi ja lähdettiin ajamaan takas kotia kohden. Päätettiin ajaa Suomen suurimman saaren, Soisalon läpi Puutossalmen lossille ja sieltä Kuopioon. Pysähdyimme kuitenkin vielä syömään jäätelöt lossin läheisyydessä olevalle kioskille, Kiri-Tuvalle, joka on tunnettu motoristien kokoontumispaikkana.
Hieno oli reissu ja kilometrejä tuli mittariin noin 300.

Makkaraa ja vaahtokarkkeja...

Kolmen päivän vapaa töistä, luxusta!! Aurinko paistoi kivasti jo het aamusta, lämpötilakin kuiteskin seitsemän astetta. Ei paha. Kolmivuorotyöläisenä on oppinut siihen, että aina kun on vapaata, pitää tehdä joko jotain hyödyllistä tai jotain mukavaa. Edellisenä päiväna pesin ikkunat, eli tein hyödyllistä, joten nyt voin hyvällä omalla tunnolla tehdä jotain kivaa. Ilma oli hieman liian vilponen prätkäilyyn, mutta erinomainen keli retkeilyyn. :) Tänä keväänä ei ole tullu vielä käytyäkään retkeilemässä. Sovin kaverin kanssa että lähdettäisiin jonnekin laavulle makkaran paistoon, eli ei muuta kun reppua pakkaamaan. Sen verran usein on tullu pieniä retkiä tehtyä, ettei onneksi enää tarvitse miettiä mitä pitää mukaan ottaa.

Retkipaikaksi valitsimme sopivan lähikohteen tällaisille urbaaniretkeilijöille. Paikan mikä on keskellä korpea, mutta autolla pääsee laavun viereen: Suovu-Palosen retkeilyalue. Todella hieno Metsähallituksen ylläpitämä, erähenkinen makkaranpaisto paikka luontopolkuineen, pienen joen varrella. Tämä alue on myös kuuluisa lukuisista karhuhavannoista, mikä sinänsä on aika jännää, koska alueella liikkuu paljon ihmisiä, eikä asuinalueelle ja kaupunkiin ole kuiteskaa kovin pitkä matka. Jos ne onkin niitä city-karhuja?

Perille päästyämme otin ensimmäisenä valokuvia kuohuvasta joesta, jossa olikin yllättävän paljon vettä sulamisvesien vuoksi. Kuulemma pitäis olla ihan taimenen kutemajokia, mutta tiedä häntä. Sitten alkoikin itse pyhätoimitus, eli nuotion väsääminen. Se on tehtävä, minkä minä yleensä omin itselleni. Edelliset kävijät olivat ystävällisesti jättäneet muutaman valmiiksi hakatun klapin nuotiopaikan viereen, eli pääsin heti tulen tekoon. Olikin kieltämättä valtavan isoja pöllejä liiterissä, mutta aikani kun taistelin, niin sain halottua niistä lisää klapeja.  Ihan jos vimpan päälle olis fiilistelly, niin nokipannukahvithan ne pitäs aina nuotiolla juoda, mutta nyt tyydyttiin kaasukeittimellä keitettyyn veteen, johon lisättiin kaakaota. Ei ehkä kerennyt nuotio ihan hiillostua, kun siinä oltiin jo makkaraa kärtsäämässä. Minä tykkään paistaa makkarani mielummin tikussa kun ritilän päällä. Se on minulle puhtaasti fiilis-kysymys. Minulle suurin osa retkeilyn hienosta fiiliksestä tulee siitä, kun saan pyöritellä makkaraa tikunnokassa hiilloksen yllä, ja yrittää olla polttamasta sitä ihan mustaksi. Samalla saa väistellä vedet silmissä nuotiosta nousevaa savua, joka yleensä tulee just sinne päin missä on ihmiset. Yleensä minulla on varattu jälkkäriks vaahtokarkkeja, ja niin on myös tällä kertaa. Parhaita vaahtokarkit on kun niitä vähän lämmittää nuotion lämmössä niin, että karkista tulee kauniin vaaleanruskea. Vaahtokarkkien paistamisessa täytyy olla todella tarkka, sillä ne palavat mustaksi hyvin herkästi. Parhaan lopputuloksen saa, jos pistää karkin tikunpäähän, ja pyörittää sitä hiilloksen yllä kuin varrasta. Paistetun karkin syömisessä kannattaa olla varovainen, sillä siitä tulee venyvä ja se on todella kuuma. On nimittäin parikertaa jäänyt tulikuuma karkki ikävästi kiinni kitalakeen...

Hyvää oli, jälleen kerran! Ja olo kuin tiineellä kissalla, vatsa yhtä täynnä. Tavarat reppuun, nuotio sammuksiin ja paikat siistiksi. Hyvällä fiiliksellä ja todella vahvasti nuotion savulle tuoksuvana lähdimme ajamaan kohti kaupunkia. Olipa kiva käydä pienellä retkellä pitkästä aikaa. :)

Ajokausi on korkattu...

Niin tuli pääsiäinen vietettyä, ja vappukin alkaa olla ehtoon puolella. Tänävuonna pääsiäinen olikin normaalia myöhempään, mikä käytännössä tarkoitti sitä että ilma oli kerennyt jo vähän lämmitä, lumet sulivat kovaa vauhtia ja mikä tarkeintä näin motoristin kannalta, tiet olivat sulat ja kuivat.

Minullakin oli pitkä pääsiäisvapaa, ja intoa tulvillaan kävin herättelemässä prätkäni talviunilta. Huolto oli tehty ja pyörä oli valmis ajettavaksi. :)  Kone pupatti kuin enkeli, minä istuin pyörän selässä ja ote tangosta oli kun olisin pitänyt puhvelia sarvista. Ja eikun baanalle. Voi luoja että oli hieno fiilis!

Sitä hienoa fiilistä tulikin koettua yli 800km pääsiäisvapailla. Ei sinänsä mitään suurempaa reissua tullu tehtyä, lähinnä pörräilyä maakunnassa. Perinteinen Vehmerinlenkki piti ajaa het ensimmäisenä ja seuraavaksi ajettiin kaveriporukalla Kuopio - Iisalmi - Pielavesi - Maaninka - Siilinjärvi - Kuopio. Yleensäottaen on todella kiva ajella maaseudulla pieniä teitä myöten, sitä huomaa kuinka kaunis Suoman maa onkaan! Ainut negatiivinen puoli maaseudulla ajamisessa on se kun sattuu ajamaan sikalan ohi, niin se kauhea sian paskan haju pyörii kypärän sisällä seuraavat viisi kilometriä... No mutta kyllä se haju siitä aikanaan häviää. Toisaalta, ihana tuoksu tulee kun ajaa jonkun metsähakkuu alueen ohi, kun tuore puu tuoksuu. Ja mikä onkaan se tuoksujen maailma sitten kun koivuun tulee lehdet... :)

Ajaminen on kivaa, mutta minusta taukojen pitäminen on huippua! Tulee sellainen reissaajan olo. Jo ihan perinteinen limun juonti huoltoasemalla on ok, mut jos löytyy jotenkin erikoinen tai muuten kaunis paikka levähdykselle, niin silloin minä pidän tauon. Paljon on niitä ihmisiä, jotka kulkee kohteesta A kohteeseen B suorinta mahdollista reittiä, mutta minä olen niitä henkilöitä jotka tykkää kulkea ilman aikataulua ja mieluiten usean mutkan kautta. Minulla ei yleensä ole kiire reissuillani, kiertelen ja tutustun paikkoihin, kunhan ehdin kotiin ennen seuraavaa työvuoroa. Tulevana kesänä on tarkoitus laittaa teltta ja makuupussi prätkän takaritsalle, ja kierrellä Suomea ympäriinsä. Saas nähdä mitä tuleman pitää...

Tästä se kaikki alkoi....

Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista koneista, varsinkin niistä jotka pärisee. Toteutin viime kesänä unelman, mistä olin haaveillut viimeiset 20-vuotta.  Ostin itselleni moottoripyörän! Juuri sellaisen mistä olin ikäni haaveillut, isokokoisen customin. Tarkemmin sanottuna Suzuki Intruder C 800 vm 2005, kaikilla lisävarusteilla. Tämä musta kaunotar on todellinen unelmieni täyttymys varsinkin ulkonäkönsä puolesta.

Vaikka olen ollut vuosia kiinnostunut moottoripyöristä, sen omaksi hankkiminen oli oikeastaan hetken mielijohde. Aiemmin olin keksinyt tekosyitä ja uskotellut itselleni, miksi en voi prätkää itselleni ostaa. Liekkö lähestyvä keski-ikä syynä aktivoitumiseen, sillä päätin tehdä jotain unelmani eteen.

Minä kuulun siihen nuorempaan ikäluokkaan, joka ei autokortin ajaessaan saanut moottoripyöräkorttia kylkiäisenä, eli koko prosessi piti aloittaa menemällä ajokouluun. Moottoripyöräkortin saamisessa ei ollut ongelmia, kirjallinen- ja ajokoe meni molemmat läpi ensimmäisellä yrityksellä. Hymy kasvoillani  oli  vähintään korvasta korvaan sillä hetkellä kun prätkäkortti oli kädessä!
Ja seuraavaksi pyörän ostoon. Olin jo aiemmin käynyt hieromassa kauppoja tästä kaunottaresta joka minulla nyt on, eli rahatukku kädessä menin pyörää hakemaan.

Se oli elokuun alkua 2010 kun tämä kaikki tapahtui. Loppukesä menikin ajellessa, olin pyörän päällä aina kun ei tarvinnut töissä olla. Syksyn aikana mittariin ehti kertyä yli 5000km, ihan vain lähitienoilla pörrätessä.

Talvi teki tuloaan, ja haikein mielin laitoin pyörän talvisäilöön lokakuun puolessa välin. Edessä olikin pitkä ja luminen talvi.